Ympäristömme on muuttunut valtavasti parinsadan vuoden aikana. Aivomme sen sijaan raksuttavat vielä samalla tavalla kuin 50 000 vuotta sitten.

Selitystä jo vuosien ajan räjähdysmäisesti kasvaneisiin mielenterveyden ongelmiin on haettu myös aistikuormituksen kasvusta. Tutkimustietoa kertyy hitaasti, eikä se ole aukotonta. Yhteys aistisäätelyn ongelmien ja monen mielenterveyden haasteen välillä on kuitenkin selvä. Esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö linkittyvät vahvasti aistiylikuormitukseen.

Jokainen meistä voi kuormittua liiallisen aistitiedon vuoksi. Jokaisella on yksilöllinen rajansa sille, mikä on liikaa. Se raja vain voi olla hyvinkin erinäköinen erilaisilla ihmisillä.

Tässä artikkelissa kerromme itseään erityisherkäksi kuvailevan Sandran tarinan. Pohdimme myös, miksi jokaisen on tärkeä tutustua omiin tuntemuksiinsa, miten tutustumisen voi aloittaa ja millä keinoin kuormitusta voi lopulta tasapainottaa niin kokijan kuin kohtaajankin näkökulmista.

Miltä aistiherkkyys tuntuu – Sandran tarina

”Perheessäni on tunnistettavia yliherkkyyksiä monessa sukupolvessa, mutta niistä ei ole koskaan puhuttu. Sen sijaan olen koko ikäni saanut kuulla ympäristöltäni kommentteja, kuten ”ootpas sä nyt herkkä”, ”älä ota ittees” ja ”älä oo noin hankala”.

Päiväkoti-ikäisenä minut vietiin neuropsykiatrille, koska olin todella ujo. Sieltä todettiin kuitenkin, ettei tällä lapsella mitään hätää ole, ja seuraavan kerran yliherkkyyksistä keskustelin ammattilaisen kanssa, kun olin itse jo aikuinen ja omaa diagnosointiprosessiani aloittamassa.

Lapsena oireilin paljon niin syömisen, äänien, valojen kuin jatkuvien muutostenkin kanssa. Aikuisiällä oireet ovat samoja, ja aiheuttaneet paljon romahduksia ja vaikeita elämänjaksoja. Pikkuhiljaa olen niitä kuitenkin oppinut paremmin tunnistamaan ja löytämään keinoja lievittää tuntemuksia.

Reilu vuosi sitten sain ADHD-diagnoosin. Nyt kun tarkastelen elämääni ennen ja jälkeen diagnoosin, kaikki tuntuu tällä puolella selkeämmältä, itsevarmemmalta.

Erityisherkkyyksistäni aloin puhumaan ympäristölleni jo kuusi vuotta ennen diagnosointia. En silti vielä ymmärtänyt tarpeeksi, jotta olisin osannut sanoittaa kokemukseni.

Ihmissuhteissa tuntui, ja tuntuu vieläkin, että joudun jatkuvasti selittelemään itseäni. Se on todella raskasta.

Esimerkiksi kuuloaistini on äärimmäisen herkkä ja oven paukahdus saattaa aiheuttaa jopa fyysistä kipua. Sen kivun välttämiseksi olen oppinut kulkemaan kuulokkeet päässä jatkuvasti. Ne eivät sulje ääniä pois, tiedän kyllä mitä ympäristössä tapahtuu. Ne kuitenkin vaimentavat kovat äänet, ja helpottavat laskemaan kokonaiskuormitusta.

Tätä joudun kuitenkin jatkuvasti selittelemään lähes kaikille. Että en ole hankala tai epäkohtelias, suojelen vain jaksamistani, ja kyllä se ääni voi todellakin tuntua niin pahalta vaikka et itse sitä sellaisena kokisikaan.

Aistiherkkyydet ovat oikeastaan kokoajan päällä. Se miltä työpaita tuntuu voi määritellä, miten monta sanaa jaksan vaihtaa, kun haen lapseni päiväkodista. Olen näitä oppinut tasapainottamaan tunnistamalla omia olotilojani, kuten väsymyksen ja stressin tasoa, ennakoinnilla ja pienillä teoilla, kuten niillä kuulokkeilla.

Stressaavissa elämäntilanteissa korostuvat sosiaalisen kuormituksen ongelmat. Etenkin tilanteet, jotka eivät ole ennustettavissa, kuten vaikka koulupäivät, vievät kaikki voimat. Siinä vaikuttaa niin moni tekijä. Toisilla saattaa olla voimakasta hajuvettä, ja opettajasta voi aistia kireyttä, ja koko ajan joutuu jännittämään, mitä hän sanoo ja miten siihen pitää reagoida, samalla, kun vaatteet puristaa ja valot on liian kirkkaat, ja pitää yrittää näyttää siltä, ettei romahda totaalisesti, vaikka sisäisesti se tuntuu siltä. Se on hirvittävän raskasta, ja vie tilaa kaikelta muulta elämältä.

Arjesta löytyy nyt kuitenkin pääosin se kaipaamani tasapaino. Meillä on kumppanini kanssa ollut alusta asti todella avoin keskusteluyhteys, ja hän on ensimmäinen ihminen, joka minua on halunnut ymmärtää tuomitsematta. Kotona voin olla ilman maskia, turvassa.  

Työnantajalleni kerroin diagnoosistani, kun työssä, joka ei luonnostaan vaadi sosiaalisuutta, alkoi olla paljon sanatonta viestintää ja ikävää asennoitumista työkavereiden puolelta. En tätä osannut lukea ja se tuntui todella kuormittavalta. Pomoni kiitti ja sanoi, että tämä oli tärkeä tietää, koska hän osaa nyt asioihin suhtautua oikein. Se tuntui hyvältä, ja sen jälkeen työhyvinvointini on parantunut.

Myös vertaistuki on ollut tärkeää, ja se auttaa jaksamaan, kun valtaosa ympäristöstä vähättelee eikä ole kiinnostunut ymmärtämään.

Tuomitseminen on tässä pahinta. Välillä tuntuu, etten halua puhua tärkeistä asioista, kuten erityisherkkyyksien tuomista haasteista äitiyteen, koska ihmiset ovat niin nopeita tuomitsemaan, vaikka eivät aiheesta mitään edes tietäisi.

Tämän toivoisin itsekin ymmärtäneeni paremmin jo aiemmin. Jos nyt voisin neuvoa itseäni ennen kuin sain oireilulleni syyn, kertoisin, että minä en ole outo, epäkunnioittava tai huonosti käyttäytyvä. En valita pienistä asioista tai ole vaikea. Ei ole tarvetta, eikä normaalia, tuntea niin kovaa syyllisyyttä ja erilaisuuden tunnetta kaikesta.

Kukaan ei ole vaikea tahallaan. Taustalla on aina syy oireiluun, ja vaikkei sille tarkkaa nimeä löytäisikään, ei ole ympäristön asia määritellä, kuinka todellinen minun kokemukseni on.

Aistiyliherkkyydet tai nepsyys tai mikä tahansa valtavirrasta poikkeava ei tee kenestäkään huonoa tai vähempiarvoista.

Paremman maailman rakentaminen ihan jokaiselle vaatii vain yksinkertaisesti asennemuutoksen, jossa tuomitsemisen sijaan kuunnellaan.”

– Sandra, Oma Väylän kulkija –

Miksi omiin aisteihin on tärkeä tutustua?

Ihmiskehossa on kahdeksan aistijärjestelmää. Hyvin tunnettujen, eli näön, kuulon, maun, hajun ja tunnon lisäksi saamme jatkuvasti aistitietoa myös asento- & liikeaistin ja tasapainoaistin kautta, kuin myös kehon sisältä tulevan viskeraalisen aistin kautta, joka kertoo, miten sisäelimemme voivat.

Kun aistimme vaaraa, kaikki nämä aistijärjestelmät herkistyvät. Samoin käy kuormittuneena tai stressitilanteissa.

Aistiherkät ihmiset joutuvat navigoimaan jatkuvasti kuormitustilan ja tasapainottamisen välillä. Oireilu alkaa usein jo lapsena, jolloin tunteita tai tuntemuksia ei vielä osaa sanoittaa. Silloin ne purkautuvat ulos esimerkiksi kiukkuna tai lamaantumisena.

Kuormitustilaa voi helpottaa vain antamalla aisteille rauhan.

Nykymaailmassa rauhaa on kuitenkin vaikea löytää. Emme usein edes huomaa, millainen aistitulva ympärillämme jyllää jatkuvasti.

Kuormituksen kasvuun vaikuttaa ihan kaikki ympäristössämme. Avokonttorit, ruuhkabussit ja hajuvesiosastot sisäänkäyntien edessä. Välkkyvät mainostaulut, huonosti organisoidut palaverikäytännöt ja julkisten tilojen kylmät hehkulamput. Älylaitteet, jatkuva tavoitettavissa olemisen oletus ja koti, joka pursuaa tavaraa.

”Aistiherkkyys tuntuu siltä kuin olisin ylitäytetty ilmapallo, ja odottaisin jatkuvasti, että joku tai jokin vihdoin poksauttaa minut. Se tuntuu jatkuvana pääkipuna, huonona olona ja voimattomuutena, ja vielä nytkin, kun sitä ymmärrän paremmin, se voi johtaa syviin hetkittäisiin, järjettömältä tuntuviin itsetuhoisiin ajatuksiin, kun yhtäkkiä kaikkea on vain liikaa.”

– Sandra, Oma Väylän kulkija

Omien rajojen tunnistamiseen tarvitaan hyvä itsetunto, ja usein myös rohkeutta ja uteliaisuutta lähteä selvittämään, mistä oma pahoinvointi johtuu.

Omiin rajoihin tutustuminen on tärkeää jokaiselle meistä, sillä pitkittynyt aistiylikuormitus näkyy mielenterveyden ammattilaisten vastaanotolla nykyajalle ominaisina oireina, kuten toistuvana työuupumuksena ja masennusjaksoina, uni- ja syömishäiriöinä ja itsetuhoisuutena.

Se on usein taustalla myös ihmissuhdeongelmissa, itsehillinnän ja sosiaalisen kommunikaation vaikeuksissa, kipuherkkyydessä ja yleisessä eläytymiskyvyn ja elämänlaadun heikkenemisessä.

Jatkuva ärtymys, ahdistuneisuus tai selittämättömät kiputilat voivat siis hyvin johtua siitä, että töissä siirryttiin kotitoimistolta takaisin konttoriin, ja loisteputkin valaistussa tunkkaisessa neukkarissa on liikaa meteliä, joka ei rauhoitu monitoimitilan liikkuvan työpisteen luonakaan.

Kun ongelman tunnistaa, se on helpompi ratkaista.

Esimerkiksi masennus ja aistiherkkyys voivat esiintyä samaan aikaan, ja kumpikin voi myös johtua toisesta. Masennus on kuitenkin aina seurausta jostain pitkittyneestä tilanteesta. Aistiylikuormitus puolestaan voi alkaa aivan yhtäkkiä, ja vaikka oireet ovat samanlaisia kuin masennuksessa, ne vaihtelevat päivän aikana sitä mukaa, kun kuormitus kasvaa tai tasoittuu.

Joskus ratkaisu jatkuvaan pahoinvointiin voi siis vuosien terapian ja masennuslääkekuurin sijaan löytyä niinkin yksinkertaisista asioista kuin tyhjän tilan tekemisestä kalenteriin ja korvatulppien käytöstä.

Miten opettelen tutustumaan omaan kantokykyyni?

Omaa sietokykyä voi alkaa tarkastelemaan kiinnittämällä huomiota päivittäisiin olotiloihin.

Kysy itseltäsi, miksi minun on niin vaikea aloittaa tämän tehtävän tekeminen? Miksi olen niin väsynyt? Miksi tunnen oloni niin vihaiseksi; mitä tapahtui ennen kuin tunne alkoi? Onko näin käynyt ennenkin tässä tilanteessa?

Kun olet hahmottanut, minkälaiset tilanteet saavat sinut tuntemaan selittämättömiä negatiivisia tunteita, pilko ne palasiksi.

Mikä tuntuu hankalalta? Miltä tilanteen valot tuntuvat, entä äänet? Johtuuko tunne ihmisistä, tietyistä puhetavoista tai keskustelun etenemisen epäloogisuudesta? Onko tunne sama lähi- & etätapaamisissa? Jos ei, mikä tuntuu erilaiselta?

Havainnoinnin tueksi on monia keinoja, kuten mindfulness-harjoitukset, tunnepäiväkirjat, tunnekortit ja vireysmittarit.

Kokeile myös konkreettisia muutoksia: miten työt sujuvat, jos muutat tilan valaistusta? Keskitytkö lukemiseen paremmin, kun voit näprätä samalla jotain? Käveletkö rauhallisemmin, jos käyt kaupassa tai kaupungilla vastamelukuulokkeet päässä?

Havainnoi samalla mikä auttaa rentoutumaan. Rauhoitutko, kun katselet lintujen lentoa ikkunasta vai kävelemällä?

Kun alat hahmottaa tuntemustesi muutoksia, järjestä ympäristöäsi niin, että se kuormittaa sinua mahdollisimman vähän. Jos sotkuinen työpöytä syö keskittymistä, siivoa se. Himmennä valot, sovi etätyömahdollisuuksista, käytä kuulokkeita meluisissa tiloissa ja ennen kaikkea luo päiviisi tilaa myös rutiineille, ennakoitavuudelle ja tauoille. Aikaa lintujen katselulle ja hiljaisuudelle.

Opettele myös sanoittamaan tuntemuksiasi.

Jaksamisesi tukeminen on helpompaa, kun läheinen ei luule, että ärtymys tai väsymys johtuu hänestä. Kerro miltä tuntuu ja miten oloa voi helpottaa. Uskalla olla avoin vaikket tuntemuksiasi osaisi täysin sanoittaa

Yritä myös löytää tiesi ulos häpeästä. Aistiherkkyyteen liittyy usein stigma jollain tavalla heikommista ihmisistä. Se on syntynyt ajatusmaailmasta, joka tuomitsee mieluummin kuin tutustuu.

Opi hyväksymään, että kaikki eivät koskaan tule ymmärtämään, mitä tunnet, ja se on ihan ok. Kokemuksesi on silti aito, eikä se tee sinusta huonompaa ihmistä, vain uniikin oman itsesi.

Ja jos olet oikein jumissa, etkä tiedä, mistä aloittaa, puhu mielenterveyden ammattilaisen kanssa.

Esimerkiksi meidän Emmille voi varata kertakeskusteluja, joiden avulla voidaan purkaa, mikä painaa, ja hahmottaa, miten tilannetta voi alkaa korjaamaan. Ajan voit varata laittamalla viestiä täällä.

Miten huomioin erityisherkkyydet ympäristössäni?

Aistiherkkyyksien huomiointiin pätevät oikeastaan samat asiat kuin kaikkien ihmisten kohtaamisiin – tule tilanteisiin avoimin mielin ja kuuntele olettamisen sijaan.

Opi lisää ennakkoluulottoman kohtaamisen taidoista tässä artikkelissa – Mitä on ei-tietämisen tila? Ajatuksia nepsyjen ja sosiaalialan kohtaamisista.

Kiinnitä huomiota siihen, mitä tuot tilaan itse.

• Tuoksutko voimakkaasti?
• Millaisella äänenvoimakkuudella puhut?
• Kun puhut, huomioitko, miten toinen reagoi?
• Miten tulkitset reaktiot – ohitatko ne vai kysytkö, ilmaisinko itseäni vaikeasti ymmärrettävästi?
• Onko älylaitteissasi aina merkkiäänet päällä?
• Huomaatko millaisella tuulella olet ja miten se välittyy muille?
• Miten reagoit, kun kuulet jotain, mihin et itse pysty samaistumaan?

Sosiaalinen kuormitus on todellinen ongelma monelle aistiherkälle ja nepsylle, koska se aktivoi kaikki aistijärjestelmät.

Etenkin ammattikonteksteissa, kuten palavereissa ja koulutuksissa, on tärkeää luoda turvallinen tila, jossa on selkeät toiminta- & etenemisohjeet, ja ääneen sanoitettu tieto siitä, että aina voi kysyä jos ei ymmärrä.

Nuorten kanssa toimiessa ”emmä tiiä” on aina merkki jumissa olosta, ja siitä, että aistitietoa on tullut liikaa liian nopeasti. Silloin oman toiminnan ja ajatuksenkulun sanoittaminen auttaa toista ymmärtämään, missä mennään ja tasaamaan koettua kuormitusta.

Suuret muutokset muodostuvat pienistä teoista ja terveen itsetunnon rakentamisesta niin kokijan kuin kohtaajankin puolelta. Kuten Sandra yllä sanoi, maailman muuttamisessa ei lopulta ole kyse muusta kuin asenteen muutoksesta.

Yhteystiedot

Jäikö jokin askarruttamaan? Ota yhteyttä niin jutellaan.

Emmi Lönnqvist
Toimitusjohtaja
emmi@emootioterapiat.fi
045 325 8270