
ARFID on vasta hiljattain tunnistettu syömishäiriö, jossa syömisen haasteet eivät liity kehonkuvaan tai haluun muokata omaa ulkomuotoa.
Sen sijaan taustalla on usein aikaisempiin kokemuksiin perustuvia pelkoja ja ahdistuksen tunteita, jotka ovat kumuloituessaan muuttuneet hyvin haastaviksi syömiseen liittyviksi ongelmiksi.
ARFIDiin on liitetty myös aistiherkkyydet ja kiinnostuksen puute syömiseen mm. nälän tunteen puuttumisen vuoksi.
Koska diagnoosi on uusi, tutkittu tieto on toistaiseksi suuntaa antavaa.
On kuitenkin arvioitu, että jopa 15,5 % väestöstä kärsiin ARFID-oireilusta lapsena tai nuorena, ja osalla oireilu jatkuu läpi elämän.
Oireilu on tärkeä tunnistaa myös, jotta tukimuotoja osattaisiin kehittää kattavammaksi. Tässä muutama vinkki, missä aiheeseen voi perehtyä tarkemmin.
Tutustu ARFIDiin YLE Akuutissa
ARFIDin hoitoon ja tukeen erikoistunut erityisasiantuntijamme Riikka Raski kävi puhumassa aiheesta YLE Akuutissa.
Ohjelmassa kerrotaan kolme erilaista kokemustarinaa siitä, miltä ARFID voi näyttää niin lapsena kuin aikuisenakin.
Ohjelman löydät täältä:
YLE Akuutti: Lapsellani on syömishäiriö (17.11.2024)
Tutustu ARFIDiin oppaassamme
ARFID-oireilu on teemana esillä myös EMootion neuropsykiatrisissa kuntoutuksissa.
Kirjoitimme aiheesta kattavan oppaan, johon on koottu ajantasaisen tiedon lisäksi usein esiin nousevia kysymyksiä ja tapoja, joilla oireilua voi lievittää – ja ennen kaikkea, kuinka oireilusta kärsivää voi tukea.
Oppaan löydät täältä:
ARFID – syömishäiriö, jossa ruokailu pelottaa
Ammatillinen apu oireiluun
ARFID linkittyy vahvasti neurokirjon haasteisiin mm. aistiherkkyyksien, kuormituksen säätelyn haasteiden ja kehontuntemusten tulkinnan haasteiden kautta.
Helpotusta oireiluun voi löytyä esimerkiksi seuraavien palveluiden avulla:
- LAKU-perhekuntoutus (7–15-vuotiaille neurokirjon diagnoosin saaneille perheineen)
- Oma Väylä -kuntoutus (16–29-vuotiaille neurokirjon diagnoosin saaneille)
- Nepsy-valmennus (kaikenikäisille nepsypiirteisille, yksin tai perheen kanssa)
- Ratkaisukeskeinen lyhytterapia
- Perhe- & paripsykoterapia
Jos oireilusi tai läheisesi oireilu pohdituttaa, ota yhteyttä. Pohditaan yhdessä voisiko apu löytyä palveluistamme.
Yhteystiedot
Jäikö jokin askarruttamaan? Ota yhteyttä niin jutellaan.
Emmi Lönnqvist
Toimitusjohtaja
emmi@emootioterapiat.fi
045 325 8270